Tuntuuko, että yrityksesi numerot elävät omaa elämäänsä, etkä oikein tiedä missä mennään? Et ehdi oman yritystoimintasi ohessa muuta kuin toimittaa paperit kirjanpitäjällesi ja vilkaiset häneltä saamasi tulos- ja taseraportit, mutta siinä olikin kaikki pankkitilin saldon lisäksi mitä yrityksesi taloudesta tiedät.

Pyöritätkö yritystäsi kirjanpidosta saatavan historiatiedon varassa? Pienenkin yrityksen kannattaa suunnitella tulevaa myös taloudellisesti, mutta ei ole aikaa eikä oikein osaamista laatia budjettia tai ennusteita. Lisäksi ne kuulostavat jo sanana niin kaukaisilta, että ajattelet niiden olevan vain jotain pörssiyhtiöiden pakollisia hömpötyksiä. Pienenkin yrityksen, saati PK- yrityksen kannattaa suunnitella tulevaa myös numeroiden kautta, koska silloin on mahdollisuus nopeasti reagoida tuleviin muutoksiin myös taloudellisesti.

Eikö olisikin kätevää, kun joku tekisi sen puolestasi? Silloin avuksesi kurvaa UnelmaS numeroiden kesyttäjä.

Numerot järjestykseen

UnelmaS laatii yrityksellenne budjetin ja/tai ennusteen analyyseineen ja myös ylläpitää sitä tarvittaessa. UnelmaS laatii myös talouden seuraamiseen ja ennustamiseen helpot ja käytännöläheiset mittarit, joita on helppo seurata kiireisen arjen ohessa.

Helposta ja yksinkertaisesta asiasta ei kannata väkisin vääntää vaikeaa ja hankalaa. Budjetointi/ennustaminen voidaan tehdä myös kevyesti ja helposti, jolloin se hyödyttää parhaiten pienenkin yrityksen talouden suunnittelua.

Numeroiden kesyttäminen tehdään yhteistyössä tilitoimistosi kanssa. Yhteistyö tehdään aina asiantuntevasti ammattitaidolla ja toisen osapuolen ammattitaitoa kunnioittaen.

Controller, talouspäällikkö, talousassistentti...

Onko yrityksenne jo vähän suurempi tai suuren suuri ja tarvitsette controlleria, talouspäällikköä ta talousassistenttia mutta aivan kokopäiväiselle tekijälle ei ole tarvetta eikä ole intoa lähteä rekrytointiin. Tässäkin apuun kurvaa UnelmaS numeronkesyttäjät

Mikä ero sitten ylläkuvatulla kolmella tehtäväkentällä on? Välillä tehtävien eroavaisuudet ovat hyvinkin pieniä. Parhaiten yrityksenne tarve selviää ottamalla yhteyttä, niin katsotaan juuri teidän yritystänne parhaiten palveleva kokonaisuus.